tiistaina, elokuuta 08, 2006

Ensimmäinen tiistai

Kaikki sujui Miehellä tänään jo paremmin. Kevytmallista mustikkakeittoa 3 desilitraa ja kaksi siivua metwurstia. Työmatkalla kävelyä aamulla kaksi kilometriä, lounas väliin ja reippaalle neljän kilometrin kävelylenkille sen sijaan.

Neljän jälkeen illalla uusi annos mustikkakeittoa, sillä se Susi-Kallekin. Työpäivän päätteeksi voi kävellä kolmisen kilometriä, josta viimeinen puolikas reilulla vauhdilla.

Myöhäisillalla voisi vielä pari kilometriä käydä repäisemässä reippaalla tahdilla. Mielessä Albin Stenroos, joka harjoitteli olympiamaratonille joskus 80 vuotta sitten kävelemällä muutamia kymmeniä kilometrejä päivässä. Tosin hän käveli sitä vauhtia, että muiden piti panna juoksuksi, todistaa Martti Jukola Olympiakirjassaan.

Stenroos voitti olympiakultaa maratonilla 1924 juostuaan matkan ensimmäisen kerran 15 vuoteen.

Perspiranteista täytyy kyllä liikkuessa pitää huolta antiaineilla. Pilvinen päivä tosin hieman helpotti tätä puolta.

Nälkää on sen verran, että Mies tietää, mitä on tekemässä. Tämä on asennelaji. Kärsimys on osa taistelua, eikä helpolla pääseminen ole ainoa tapa. Kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat.

Nainen kertoi miehelle puhelimessa, että hän heräili jo ennen seitsemää, laittoi itselleen kahvia ja aamiaista: voileipää, jossa voin sijaan niukalti juustolevitettä sekä yhden rasvattoman jugurtin. Työpäivän aikana Nainen naukkaili kahvia ja söi kolme karjalanpiirakkaa.

Lapsi on syönyt, mitä on saanut. Tätä vauhtia kouluruoka saattaa maittaa, päinvastoin kuin viime vuonna. Kouluruokailu olikin hänen huonoin suorituksensa. Muuten kaikki oli erinomaista.

Ei kommentteja: