Kesä ei tule ja vettä sataa. Mr. Painoindex eli Mies on jälleen valintatilanteessa. Pitäisikö vai eikö pitäisi? Kun kesän puuttumisesta huolimatta kesäloma on jo uhkaavan lähellä, ajatuskin dieetistä tuntuu mahdottomalta. Mutta toisaalta tuoreet vihannekset ja marjat ja mansikat houkuttavat laskemaan hiilihydraattien ja pitkien kävelylenkkien välistä riippuvuussuhdetta.
Vuosien jälkeen paino on palautunut yhteen vakiotilaan, jota olen kutsunut kestopainoksi. Se on tietyn painohaarukan sisältä löytyvä keskimääräinen elopaino, joka ei muutu kovin helposti. Lisää tietysti saa yrittämällä ja alas päin voi yrittää vieläkin enemmän, mutta jotenkin tuo kestopaino on ja pysyy. Minulla se on noin 93,6 kiloa. Seuraava ylöspäin on 99 kiloa ja siihen en palaa koskaan. Ja toiseen suuntaan liikkuessa seuraava alaspäin on lähempänä ja se on kokemukseni mukaan noin 88,5 kiloa.
Jos vielä enemmän pinnistellään muistia, paino keikkui joskus hyvinkin pitkään hieman 80 kilon yläpuolella. Mutta siitä on jo niin kauan, että sen muistaminen olisi nuoruuden palauttamista mieleen. Eli mission impossible kuten elokuvissa asia tiivistetään pariin tuntiin.
Näiden kestopainojen välillä liikettä tapahtuu helposti ja satunnaisesti - kilo ja pari liikkuu syömisen ja säiden mukaisesti, mutta tuolla varsinaisella kestopainolla on taipumus palautua takaisin.
Kieltämättä minua ärsyttää se, että paino livahti kuin huomaamatta yli 90 kilon muutamia vuosia sitten. Nyt noin 93,6 -kiloisena tuon rajan alittaminen voisi hyvinkin tapahtua viikossa kahdessa. Jos vain olisi mukavat ja riittävän kuivat säät sekä selkäranka. Eritoten selkäranka.
