lauantaina, syyskuuta 09, 2006

Vaihteita

Nainen on pörrännyt iltaisin tilaisuudesta toiseen, kumonnut kuohuviiniä ja punaviiniä, mutta pyrkinyt syömään kohtuullisesti tyyliin mantelikalaa. Työssäkin on jouduttu välillä nostelemaan suuria laatikoita aina pikkuhikeen asti. Ja paino laskee, mutta hyvin, hyvin hitaasti: 73,9 kg tarkoittaa viikossa puolen kilon.

Miehellä sen sijaan tökkii. Dieetti on pitänyt, mutta paino on vaihdellut 94,3 - 95,1 välillä. Ilmeisesti vähätkin hiilihydraattimäärät ovat tälle elimistölle ongelma: mies on lisännyt liha-annoksiinsa jonkin verran sallittuja kasviksia: pinaattia, parsaa, vihreää paprikaa. Aamiainen oli tällä kertaa reilut 100 gr kanaa, yksi pekoninsiivu (sitä paksumpaa Amerikan pekonia) ja yksi rengas paprikaa. Mausteina suolaa, pippureita, curryä, juustokuminaa ja salviaa. Hyvää oli.

Miehen askelmittari on raksuttanut viikon ajan vaatimattomia lukuja: 5000-10000 päivittäin ja 10000 yli vain kahdesti, toisella niistä yli 15000, joka olisi ideaali laihdutusnäkökulmasta. Säät eivät innosta pitkään oleskeluun.

Harmaata on nytkin, mutta sekä Mies että Nainen suuntaavat 40 min aamulenkille. Jos iltapäivällä on parempi sää, voi silloin ottaa ohjelmaan hieman pidemmän lenkin.

Tsemppiä S:lle, joka aloittaa tänään tämän blogin alussa kokeillun "sairaaladieetin". Lenkkiseuraa saa, kun soittaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tsiisus sentään painaako mies enää reilut seitkyt kiloa?! Sehän on jo luuranko? Oliko kirjoitusvirhe?

No, ajattelin tehostaa dieettiänne ja syömään välillä silmillä! Keksin kuvameemin, mutta ehkä se on liikaa teille, vaikutatte jo anorektikoilta! Alan olla huolissani teistä!

Kuvameemini ohje löytyy blogistani.

Älkää ruvetko anorektikoiksi!

Jari Sedergren kirjoitti...

Toiveajattelua: "ihannepaino" olisi siellä. Piti siis olla 94-95 kiloa.

Poistun parvekkeelle itkemään. Miksi realismi on niin julmaa...

Anonyymi kirjoitti...

Et olisi enää Sedis jos olisit ihannepainossasi, Sediksen kuuluu olla hieman pullevan leppoisa mielikuvissani. Olet niin hauskan tarmokas arkipäiväisissä asioissa, näen teidät kolme tarmokkaasti tarpomassa sunnuntaikävelyllä tihkusateessa, sellaisena filminpätkänä. :)

No lohduksi sanoisin, että olette tiedostaneet ongelman ja se on jo paljon.

Säälin sinua sen verran, että yksikin kuva riittää hyvin perusteluin tuohon meemiin, viisi olisi tietenkin ihanne. Vanhapoika kummisetäni söi kuulemma silmillään keittokirjan herkkuruokakuvia samalla kun yritti syödä taloudenhoitajansa, vanhapiika sisarentyttären kamalia keitoksia. Olisiko tuosta tavasta apua? Kummisetä ei ollut ainakaan lihava.

Jari Sedergren kirjoitti...

Katohan perhanaa. Livahti "oikea identiteetti" selväkielisenä.

Ei ollut tarkoitus.