Nainen 74,4 kg ja Mies 94,5 kg. Paino laskee siis samaa tahtia dieetistä tai ruokataloudesta huolimatta.

Vuoden alusta Naisen paino on laskenut 7,6 kg, Miehen 13,5 kg. Tästä suurin osa on hävitetty viimeisimmän kuukauden aikana: Miehen painon lasku on neljän viikon aikana (6.8-2.9.) 7,5 kg, Naisen 4,0 kg. Ei hullumpaa, vaikka ortodoksisuudesta parilaihduttajia voidaan tuskin syyttää.

Mies alkaa saada kaupungilla kommentteja (taas kerran) muuttuneesta olemuksestaan: toiset arastelevat puhua asiasta, kun ajattelevat, että Miehen täytyy olla kuolemansairas. Muutos on sen verran nopea.

Dieetin alussa työpaikalla kysyttiin kerrottuani dieetistä, mitä Miehelle on tapahtunut, kun olet joutunut - lue: pakosta - laihdutuskuurille. Naiselle ollaan hienotunteisempia, mutta spontaaneja huomioita painon menetyksestä on hänkin saanut kuulla. Kahvipöydässä voi mainita muutaman hamenumeron pienenemistä.

Miehelle myös ystävällismielisesti naljaillaan. "Kyllä koko persoona nyt muuttuu", on tavallisempi. Sitä voidaan säestää näkyvällä tai näkymättömällä sormenheristyksellä. "Varo, ettet katoa kokonaan", huomauttavat toiset.

Mies vastaa tavallisesti jälkimmäiseen, ettö reilun 170-senttinen, joka painaa 95 kiloa (nyt jo vähemmän!), ei hevin katoa näköpiiristä, ei vaikka toiset sitä toivoisivatkin. Englantilaistyyppistä huumoria. Ennen kuin toiset ehtivät kommentoida, Mies jatkaa avomielisyyden puuskassaan, että hän on 1990-luvun puolivälin jälkeisestä maksimipainosta (139 kg) pudottanut eri keinoilla 44,5 kg.

Ja Mies jatkaa monologiaan: Heiluntaa on ollut kymmenen kilon sisällä, mutta takaisin ei ole tullut. Jos menee ylös, on otettava alas. Suunta tietyn periodin kuluessa on tärkeä. Muutama kilo ei näissä luvuissa merkinnyt Miehelle yhtään mitään. Kunhan itse tietää mitä on tekemässä, laihtui tai lihoi.

Tämän jälkeen kommentoijat joko vaikenevat tai puhuvat sitkeydestä, luonteenlujuudesta ja aika useat antavat kannustusta poistuessaan. Tämä maailma hyväksyy nimenomaan vakavat laihduttajat. Aivan kuten se hyväksyy vakavat tieteentekijät ja vakavat ihmiset yleensä. Siksi Mieskin kertoo tarinansa aina vakavalla naamalla...

Tuon maksimipainon aikaisten tuttavien yllättävä tapaaminen on Miehelle tietysti mukavaa. Kuulumisia kyseltäessä hän sanoo olevansa dieetillä. Silloin tulee sitten se kommentti, että Mies on tainnut "niistä ajoista" laihtua aika paljon. Mies vastaa pitävänsä lausuntoa oikeana ja katsahtaa puhujan vatsanseutuville, johon yleensä on alkanut ilmestyä sitä, mitä keski-ikäisillä on vaikka nuoremmille jakaa.

Eilen Miehen kävelymittariin kertyi ensimmäisen kerran yli 20 000 askelta (20 015). Kymmenentuhannen askeleen aamulenkin lisäksi Mies kävi kaupassa ja lähti iltarientoihin kaupungin toiselle laidalle kävellen.

Syömistä oli säästelty iltaan, vaikka epäilyksellä oli Miehen mielessä sijansa. Jos ei muuta, edessä oli koettelemus ilmaisen juomisen suhteen.

Iltajuhlien buffet oli Miehen dieetille mahdoton, vaikka hän oli säästänyt 15 g hiilihydraattia sinne. Jopa kanansiivet oli tyrkätty sokeriseen chilikastikkeeseen. Niitä ei uskaltanut syödä.

Salaatti oli parempi, vaikka fetan ja sipulin mukana siitä oli nypittävä salaatinlehdet erikseen lautaselle. Onneksi tarjolla oli läskiruokaa: suolaista ja rasvaista espanjalaista chorizo-makkaraa, jota oli kyllä maustettu paprikalla. 15 g kiintiöön se mahtui.

Juhlan organisoija näki ilmeeni. Olin sanonut päivää aikaisemmin, että söisin tilaisuudessa mieluummin pihvin salaatilla. Hän sanoi, että tarjolla on leikkeleitä. Mainitsemaani makkaraa lukuunottamatta ei ollut. Kun ravintolan henkilöstökin tiesi dieetistäni, josta mainitsin mineraalivettä hakiessani - muut joivat ilmaista punaviiniä - he järjestivät erikoistarjoilun.

Tarjoilija sanoi, että hän oli katsellut päätä pudistellen buffettia muistaessaan dieettini ja kysyi, kävisikö minulle salaatin lisukkeeksi marmoroituja pihvejä, jotka tosin ovat olleen kanttarellikastikkeessa. (Sitä oli ilmeisesti jäänyt naapurihuoneiston hääporukalta.) Sanoin, että jospa sen kastikkeen voisi pyyhkiä pois ennen mikroon laittamista. Viiden minuutin kuluttua minulla oli kolme viipaletta pihviä edessäni. Maistui ja olokin koheni. Tarjoilija vielä valitteli, että kaikissa ruoassa ravintoloissa on "nykypäivänä" sokeria.

Nälkä ei ollut aamulla, mutta aamiainenhan on tärkein ruoka: siksi söin aamulla 70 g sitä enempirasvaista Turunmaa-juustoa (0 g hiilareita), mikä jättää sitä 50 g iltanaposteltavaksi, kaksi keitettyä kananmunaa annospaloina (0 g hiilareita), joiden päälle oli hieman täpätty majoneesia (1 g hiilareita 100 g kohden, eli noin 0,1 g). Paistinpannulta keräsin kolme siivua pekonia (o g hiilareita) ja yhden paistamani - erinomaisen tarkoin valitun - grillimakkaran (Portin Saimaa grilli, 1 g hiilareita / makkara eli / 100 g). Tarvinneeko sanoa, että tällä dieetillä ei ole ollut nälkä.

S-Marketista Mies ei löytänyt 0 hiilihydraattigramman nakkeja, niitä hän sai kuitenkin Alepasta viime viikolla. Riskitekijän muodosti luomusoijajuoma (Alpin), jossa on hiilihydraatteja vain 0,1 g desilitrassa eli gramma litrassa. Se maistui siltä miltä saattoi odottaa. Ehkä sen ja kuohukerman (3 g hiilareita, alle 1 laktoosia, joka on periaatteessa myrkkyä) avulla voisi tehdä hieman kastiketta jollekin liharuoalle.

Jonakin päivänä pitää valmistaa nepalilaisessa ravintolassa kokeilemaani pinaatti- liha -muhennosta. Liha voi olla nautaa tai lammasta. Se on dieettiläisellekin mahdollinen yhdistelmä.

Tekisi mieli kävelylenkille, mutta Nainen änkkäsi vastaan: tuulee ja kohta sataa. Ehkä tässä ehtisi ennen myrskyä kuitenkin edes tunnin lenkille. Kroppa kaipaa sitä. Neljä viikkoa säännöllistä kuntoilua takana. Ei voi sanoa muuta kuin että suosittelen.

Ainoa riesa on vaatteiden jatkuva pesu, mikä on yhteispesutuvan käyttäjälle (2/vk)vähän hankalaa. Onneksi nykyiset ulkoiluasut ovat "intelligent wear" ja käytön jälkeinen perusteellinen tuuletus auttaa sen verran, että samalla parrella voi nähtävästi käydä pidemmälläkin kävelylenkillä useamman kerran, varsinkin kun pysyttelee metsäpoluilla...