maanantaina, kesäkuuta 25, 2007

Uusi elämä

Mies heräsi kahdelta, neljältä ja kuudelta ja kahdeksan aikaan hän oli varma, että uusi elämä alkaa tänään.

Mies ja Nainen viettivät varsin rattoisan Juhannuksen. Siitä ei puuttunut herkkuja, mutta ei myöskään pidättyväisyyttä. Alkoholilla ei ollut juhlintaan osuutta ja ajatus julkisista juoppojuhlista kauhistutti molempia. Asuinpaikan ohittaneet yölliset metelipartiot vain vahvistivat tätä näkökulmaa.

Ajatus parilaihdutuksesta eli ja nousi keskusteluun päivittäin.

"Tänäänkö sitten aloitat", Nainen kysyi suihkunraikkaana. Mies nyökkäili ja sanoi menevänsä kävelylenkille heti aamutuimaan. Varovainen tunnin lenkki, reilu viisi kilometriä on tavoite. Se on minimi seuraavan kolmen viikon ajan. Viikonloppuina tietysti voi tuplata matkan ja ajan.

Ruokavaliosta ei päätetty vielä. Nainen jatkaa omillaan, kevyellä työpaikkalounaslinjalla tavoitteena puolisen kiloa viikossa. Miehen aloitus on taas kerran rajumpi. 3-4 kiloa pitäisi mennä ensimmäisen viikon aikana enempiä rehkimättä. Sen verran on ylimääräistä nestettä kertynyt kudoksiin talvihorroksen aikana.

Mutta millä konstilla? Yhteistä molemmille on ajatus siitä, että iltakuuden jälkeinen syöminen olisi vähähiilihydraatittista ja mahdollisimman kevyttä. Maustettuja liha- ja kanapalasia, ehkä. Eikä niitäkään paljon. Ja paljon vettä. Kiertoa pitää olla.

Ei kommentteja: